Takaisin etusivulle

Kannuksen Koirakeskus


Käytöskoulutusta

(ongelmakoirakoulutus)

Käyttäytyykö koirasi mielestäsi ongelmallisesti esimerkiksi yksin jäädessään (haukkuu, vinkuu, terrorisoi taloa, tekee tarpeitaan sisälle), toisten koirien tai ihmisten kanssa (aggressiivisuus, yliystävällisyys), onko se pelokas, arka tai epävarma (ääniherkkyys, vieraat, uudet paikat ja pinnat), yli-innokas tai malttamaton?

Ei hätää, ongelmat ovat yleensä koulutettavissa joko kokonaan pois tai ainakin vähemmälle. Yleensä koira on vain jostain syystä oppinut väärän käytösmallin, joka voidaan muuttaa oikeanlaiseksi käyttäytymiseksi. Syy voi olla myös perimässä, jota ei voida muuttaa, mutta kylläkin työstää ja sitä mukaan ongelmia pienentää.

Autan mielelläni ja opastan sinut kouluttamaan koirallesi oikean tavan toimia tilanteessa kuin tilanteessa sekä pääsemään eroon huonosta käytöstavastaan tai ongelmastaan.

Käytöskoulutus toteutetaan joko asiakkaan kotona tai omissa tiloissamme.

Käytöskoulutuksen hinta on ensimmäiseltä käynniltä 50€ (menee miten kauan tahansa) ja seuraavilta mahdollisilta käynneiltä 35€. Lisäksi hintoihin lisätään kilometrikorvaukset. Hinta sisältää kirjallisen materiaalin sekä alv:n.

Ota rohkeasti yhteyttä niin tehdään yhdessä koirastasi hyväkäytöksinen koirakaveri. Yhteystiedot löydät tästä.

©Kannuksen Koirakeskus