Takaisin kursseihin

Kannuksen Koirakeskus

 
 

Hyvät tavat- kurssi

Kurssi on arkitottelevaisuutta ja tämä on tarkoitettu kaikille koiranomistajille, jotka eivät välttämättä ole kiinnostuneita kilpailutoiminnasta, mutta haluavat koiransa oppivan perustottelevaisuutta sekä yhteiskuntamme käyttäytymissääntöjä.

Kurssilla opetellaan peruskouluttamaan koiria muun muassa harjoittelemalla ohituksia, tervehtimistä, hihnassa kävelyä, luvan pyytämistä, johtajuutta, aktivointia, sosiaalistamista, leikkimistä ja oikea-aikaista palkkaamista sekä tottelevaisuuden perusliikkeitä. Käymme harjoittelemassa kentän lisäksi muun muassa kaupungilla ja metsässä (mahdollisuuksien mukaan).

Seuraava kurssi alkaa kun on kysyntää. Halukkaat voivat alustavasti varata paikan kurssille. Kun halukkaita on tarpeeksi, lähetämme tiedon siitä henkilökohtaisesti jokaiselle paikan varanneelle, jolloin paikkansa voi joko lunastaa tai hylätä. Ennakkoilmoittautuminen ei siis sido sinua vielä mihinkään. Lisätietoja ilmoittautumisesta ja alustavasta varauksesta tästä!

Kurssi kestää 6 kertaa, sisältäen teorian. Kurssin hinta on 60€ sisältäen alv:n sekä kirjallisen materiaalin. Maksutiedot tästä.

Kurssille otetaan max 6 koirakkoa.


Hyvien tapojen jatkokurssi

Kurssi on tarkoitettu koirakoille jotka ovat suorittaneet ensimmäisen hyvät tavat kurssin. Kurssilla käymme läpi edellisellä kurssilla opittuja asioita, harjoitellaan ohituksia, ryhmäharjoituksia sekä muita arkielämän tilanteita. Tutustutaan mahdollisuuksien mukaan eri koiraurheilulajeihin (haku, jälki, näyttelyt ja agility).

Seuraava kurssi alkaa kun on kysyntää. Halukkaat voivat alustavasti varata paikan kurssille. Kun halukkaita on tarpeeksi, lähetämme tiedon siitä henkilökohtaisesti jokaiselle paikan varanneelle, jolloin paikkansa voi joko lunastaa tai hylätä. Ennakkoilmoittautuminen ei siis sido sinua vielä mihinkään. Lisätietoja ilmoittautumisesta ja alustavasta varauksesta tästä!

Kurssi kestää 6 kertaa, sisältäen teorian. Kurssin hinta on 60€ sisältäen alv:n sekä kirjallisen materiaalin. Maksutiedot tästä.

Kurssille otetaan max 6 koirakkoa.

©Kannuksen Koirakeskus

 

Huomioi kanta-asiakas- ja porukka-ale! Lue lisää tästä!